Tiskirättijohtamista

Kello lähestyi puolta kuutta, kun olin lähdössä toimistolta. Olin tehnyt hieman töitä varastoon, sillä seuraava päivän aamupäivä menisi kokonaan palaverissa uuden toimitusjohtajamme kanssa. Toimitusjohtaja teki kierrosta, jossa tutustui suorien alaistensa johtoryhmiin ja yksikkömme johtoryhmä oli vuorossa seuraavaksi.

Kävelin kohti ovea, kun satuin vilkaisemaan kahvihuoneeseen. Se oli kaaoksen vallassa. Olimme muuttaneet kyseiseen kerrokseen vasta hetki sitten ja kaikki tavarat eivät olleet vielä löytäneet paikkaansa. Kun tarkemmin tiirasin, ei ainoastaan kahvihuone ollut täynnä kuppeja, vaan myös kulmaneukkari, jonne uusi johtaja oli tarkoitus viedä, vaikutti aika räjähtäneeltä.

Olin juuri lukenut eri tilojen viestinnästä ja mietin, mitä nämä tilat viestisivät meistä. Palasin takaisin ovelta, jätin koneeni ja käsilaukkuni tuolille ja ryhdyin hommiin. Kävin neukkarin läpi, laitoin tuolit siististi pöydän ympärille ja revin fläppitaulusta vanhat fläpit pois.

Ajattelin, että uusi johtaja kuitenkin käy kahvihuoneessa matkallaan neukkariin, joten kahvihuone oli vuorossa seuraavaksi. Oikein innostuin, näin kerroksen toisessa päässä viherkasveja ja kannoin pari niistä neukkariin ja kahvihuoneeseen. Olin juuri siivoamassa kahvikuppeja pöydiltä, kun kuulin äänen: ”Mitä teet?”. Oman yksikköni johtaja siinä kyseli, ilmeisesti hänkin matkalla kotiin päin. Kerroin, että pidän tiloja epäsiisteinä ja ajattelin antaa meistä vähän siistimmän kuvan huomenna. Sanaakaan sanomatta johtaja käveli lavuaarille, otti siinä hanan päällä olevan tiskirätin ja alkoi pyyhkiä pöytiä seurakseni. Siivosimme yhdessä hetken, jonka jälkeen tilanne oli ohi.

Kyseessä oli henkilö, jolla oli tuhansia alaisia, itse olin asiantuntijatehtävissä toimiva viestintä- ja muutoshallintaihminen. Siinä me rinta rinnan puunasimme tiloja yhteistä päämäärää tavoitellen. Siinä hetkessä kiteytyi täysin ilman sanoja minun työni arvostaminen, toisen ihmisen kunnioittaminen ja pyrkimys yhteiseen hyvään.

Koin tilanteen hyvin merkitykselliseksi, se oli yllättävä ja spontaani yhteisymmärryksen hetki. Vaatii tunneälyä tai paljon harjoitusta, että osaa kohdata ihmiset niin, että se koskettaa. Sanomattakin on selvää, että vaikutukset olivat myönteisiä sitoutumiseni suhteen ja toiminta lisäsi arvostustani kyseistä johtajaa kohtaan.

Työskentelen paljon sanojen parissa, arvostan ehkä liikaakin puhuttuja ja kirjoitettuja sanoja ja asioiden kertomista ääneen. Ehkä se menee kuitenkin niin, että sanat ja teot yhdessä ovat asioita, jotka luovat sitoutumista ja motivaatiota.

Tai ehkä joskus pelkät teotkin riittävät.